tiistai 30. joulukuuta 2014

Perinteitä


Joulu hurahti ohi niinkuin joka vuosi, perinteisesti, nopeasti, ihanasti! 
Perinteet ryydittää kyllä tätä joulun aikaa niin vahvasti: 
- se tulee aina yhtä yllättäen, vaikka aloitankin valmistelun lokakuussa
-joululahjoja teen yleensä aina viimeisinä iltoina ennen aattoa
-aito kuusi kannetaan sisään aatonaatto-iltana, mikään muu aika ei sovi
-perinteisten jouluherkkujen lisäksi pöytään katetaan jotain uutta. Bataatti- ja punajuuri-aurajuustolaatikko on vakiinnuttaneet paikkansa meidän joulupöydässä. Tämän vuoden uutuus oli friteeratut muikut, pojan toiveesta
-aattoillan leffahetkeä viinin ja juustojen kera ei sovi unohtaa
-koko perhe ulkoilee aattoaamuna, sen jälkeen joulusauna. Lisäksi aikuisten saunavuoro illalla.
-jouluaterian jälkiruokana kuuluu olla mansikkajäädykettä

Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikki ollaan yhdessä ja että kaikilla on mukavaa! 
Tämäkin joulu selvittiin ilman stressiä, ilman lahjavuoria, ilman kireitä pinnoja ja paniikkia joulusiivouksesta. 


Tein joululahjaksi mm. vaatteita; villahousuja, puseroita, boxereita.. heijastimia, sekä tuollaisia liitu/muistitauluja vanhoista peltitarjottimista. Löysin suloisia pieniä pyykkipoikia, joten tein narut, joihin voi ripustaa muistilappuja. Lisäksi tein erilaisia magneetteja. Näitä olikin mukava tehdä! Harmi vaan, että osaan tauluista liidun jälki ei tarttunut niin hyvin, joten oli vähän hankala kirjoittaa. 


Joulunpyhät sujui juuri niinkuin pitääkin; leffoja katsellen, konvehteja ja jouluruokaa vuorotellen syöden, mäenlaskussa.. Otava (pitkään olen pohtinut, millä nimellä lapsiani kutsuisin blogissa.. Etunimi tuntuu jotenkin liian tuttavalliselta ja joku "poju", "tyttö", tms taas tylsältä, joten päädyin käyttämään yhtä etunimistä) sai hartaasti toivomiaan pikku-legoja ja viihtyikin niiden parissa useita tunteja päivässä. Eikä into näytä vieläkään lopahtaneen! 





Meidän joulu on siis vahvasti perinteinen. Ei välttämättä se perinteinen suomalainen joulu (jos sellaista nyt on), vaan juuri se meidän perheen perinteinen. Jouluperinteet ainakin minulla juontaa pitkälti lapsuudesta ja ne on minulle hirmuisen tärkeitä. Toivottavasti jotkut perinteet säilyy tärkeänä myös meidän poikasten elämässä! 

Millainen teidän joulu on?

3 kommenttia:

  1. Ihana teidän joulu! <3 Kiitos vielä muistitaulutarjottimesta, se on niin täydellinen! Sitten kun se pääsee oikealle paikalleen, niin täytyypä jostain metsästää sellaisia liitukyniä. Vai onko se tussi. Muistaakseni jotain sellaisia pitäs olla olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Tollaselle itsemaalatulle taululle ei kuulema sovi se tussi :( Vähän harmittaa kun tuolla liidulla oli vaikea saada siististi kirjoitettua.. mutta noita liitujakin on varmasti monenlaatuisia.

      Poista